Case Norja: Miten lyhytvuokrausta hallitaan 70 päivän säännöllä?

Lyhytvuokrauspalveluiden suosio on luonut tarpeita kehittää asumisen ja vuokraamisen sääntelyä, ei ainoastaan Suomessa, vaan ympäri maailman. Norja on jo luonut kansallisen sääntelykehyksen, jonka ytimessä on tiukka vuokrapäivien enimmäismäärä. Olisimmeko säätelyssämme tarpeeksi lähellä Norjaa oppiaksemme heidän oivallisesta ratkaisustaan?

70 päivän sääntö on Norjan ratkaisu

Norjassa lyhytvuokrauksen sääntely tuli voimaan vuonna 2020. Keskeinen ja kansainvälisesti huomionarvoinen ratkaisu on 70 päivän vuokrakatto kalenterivuodessa. Vuokrakatto koskee asuntoja, joita ei ole rekisteröity hotelli- tai majoitusliikkeeksi. Asuntoja saa siis vuokrata kalenterivuoden aikana enintään 70 päivän ajan. Rajoitus koskee sekä yksityistä että ammattimaista vuokrausta.

Miksi 70 päivää? Sääntelyn tavoitteena on löytää tasapaino. Sääntö sallii asukkaille joustavuuden ja mahdollisuuden ansaita lisätuloja vuokraamalla kotiaan esimerkiksi lomamatkojen ajaksi, mutta estää samalla ammattimaisen, pelkän lyhytvuokraus-toiminnan harjoittamisen asuinkäyttöön tarkoitetuissa asunnoissa. Norjan mallissa myös kunnilla on päätäntävaltaa. Kunnilla on mahdollisuus korottaa 70 päivän enimmäismäärä enintään 100 päivään, jos jokin paikallinen tilanne tai matkailun tarpeet sitä vaativat. Myös omaa, ensisijaista kotia saa vuokrata tilapäisesti hieman pidempään, enintään 90 päiväksi vuodessa ilman erityislupaa, kunhan toimitaan vastuullisesti mm. veroista huolehtien.

Onnistunut vai jatkuva haaste?

Norjan 70 päivän sääntö näyttäytyi heti voimaantullessaan selkeänä ja tehokkaana työvälineenä. Se erottaa lyhytaikaisen tulon tavoittelun kokoaikaisesta majoitusliiketoiminnasta. Luonnollisesti ensimmäinen laki voimaantullessaan ei poista kaikkia lyhytvuokrauksen ongelmia, mutta tunteita kuohuttavan keskustelun se on tyrehdyttänyt lähes kokonaan.

Norjan malli osoittaa, että selkeät, määrälliset rajat ovat tehokas tapa hallita lyhytvuokrauksen vaikutuksia asumiseen. Vaikka sääntely onkin parantanut tilannetta, esimerkiksi Tromssassa, lyhytvuokraus on edelleen haasteellinen asia ja lainsäädäntöä onkin sittemmin tiukennettu.

Vuonna 2024 lakiin ilmestyi keskeinen muutos erityisluvasta. Erityislupa tarkoittaa luvanvaraista poikkeamaa asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten pääkäyttötarkoituksesta. Luvalla pyritään varmistamaan, että vuokraustoiminta on linjassa rakennuksen ja alueen virallisen käyttötarkoituksen kanssa. Erityislupa on kunnan myöntämä poikkeus, joka sallii ammattimaisen tai pitkäaikaisen lyhytvuokrauksen alueella, jossa se muutoin ei olisi sallittua.

Erityislupa myönnetään kerrallaan enintään viideksi vuodeksi. Lakimuutos varmistaa osaltaan, että ammattimainen lyhytvuokraustoiminta on viranomaisten valvonnassa ja edellyttää virallista hyväksyntää. Erityislupa koskee nimenomaan muuta kuin omaa ensisijaista kotia koskevaa lyhytaikaista vuokraustoimintaa. Erityisluvan avulla lainsäätäjä katsoo, että naapurustoa suojellaan mahdollisilta lyhytvuokrauksen haitoilta. Lisäksi erityislupa toimii asuntopoliittisena valvontamekanismina estämään sen, että liian suuri osa asuntokannasta muuttuu pysyvästi lyhytaikaiseen majoituskäyttöön.